Asuimme vanhimmassa Mumbaissa aivan etelässä, Länsilahtea kiertävällä Marine Drivella ja teimme siitä kävelymatkoja lähiympäristöön. Uudempaa Mumbaita edustaa West Bandra 14 km pohjoisempana, jossa Bollywoodin tähdet asustavat. Siellä kävimme taksilla ja junalla ja yritimme viettää myös lähtöpäivän iltapäivän.  Kuumuus kuitenkin väsytti reppumatkaajat ja jätimme Bandran kaupat ja vietimme viimeiset tunnit ilmastoidulla lentoasemalla.

Asuimme Marine Drivella “Churchgate” -sanan kohdalla, eli tavallisesti käännyimme Veer Nariman Roadille. Laivat Elephanta-saarelle lähtevät kartan taitteen kohdalta Intian portista ja sen lähellä sijaitsee myös kuuluisa Taj Mahal hotelli.

Kun painavaa kirjaa ei halua kantaa kävellessä, valokuva kartasta digikamerassa varmistaa suunnistusta. Tähän karttaan mahtuu kotihotellista käsin kävellyt kohteet Central Railwayn asemaa lukuunottamatta. Isolla kartalla alue on pienen ympyrän sisällä

Marine Drive on koko Mumbain ikoni, esimerkiksi Bollywoodin elokuvissa näkymä Marine Drivelle kertoo katsojalle, että nyt ollaan Mumbaissa. 4 kilometrin katu päättyy pohjoisessa Chowpattylle eli hiekkarannalle, lahti kaartaa edelleen kohti kaakkoa.

Marine Drivella riitti elämää läpi vuorokauden, illalla se oli suosittu pariskuntien ja perheiden istuskelupaikka ja se palveli vaikka yöpaikkana. Joidenkin asumus oli muurin takana aallonmurtajalohkareitten välissä. Keltamustat, kuhmuiset ja pienet  Ambassador-taksit käyvät nykyään maakaasulla.

Koti se on tässäkin banyanpuun juurella

Ilmanala suosii kadulla asumista, kadulla pärjää vaikka ilman paitaa. Emme juurikaan kuvanneet kadulla asujia, jotenkin se ei tuntunut asialliselta. Mumbain suurimpaan slummiin, jossa asuu Helsingin verran ihmisiä, järjestetään jopa kiertokäyntejä turisteille. Emme harkinneet.

Intian Portin, Gateway of India, aukiolta voi katsella Taj Mahal hotellia ja sen uudempaa tornilisäystä, Taj Majal Toweria.

Intian Portin kautta matkustimme laivalla Elephanta-saarelle, siitä oma artikkelinsa. Väkeä rannalla oli paljon, mumbaikareita lähti runsain joukoin piknikille saarelle, turistikausi ei ollut vielä alkanut.

Rakennustelineet intialaiseen malliin. Auto on koristeltu "Dashera"-juhlaa varten samettiruusu- ja laakerinlehtikoristein. Kadullaeläjät näpertelivät koristeita.

Viikkoon osui kaksi ylimääräistä juhlapäivää, joskin keskiviikkona näytti vain puolittain vapaapäivältä. Ketä oikeastaan juhlittiin, jäi hiukan epäselväksi, sillä Intiassa palvottavia on niin paljon, että pää menee pyörälle.

Pikku kerjäläistyttö siskoineen hellytti Tuulan

Kerjäläisiin oli saatu tuntumaa jo Boliviassa ja Kiinassa, joka lievensi kulttuurishokkia. Kulkemillamme alueille heitä oli vähemmän kuin odotimme, mutta käteen naputtava pieni sormi ei ollut mikään harvinaisuus. Kovin pienen lantin jälkeen sormi koputti lisää.

Nämä kadulla eläjät olivat Suomessakin tunnettua tyyppiä

Eräänä iltana ihmettelimme Veer Nariman -kadulla uusia asukkaita, aivan tavallisen näköisiä ihmisiä, kuin matkalle lähtijöitä. Seuraavana aamuna asia selvisi, jonotetiin viereiselle urheilustadionille, miksi, se jäi tietämättä. Tärkein urheilu oli kriketti, jonka käynnissä olevassa turnauksessa Intialle näytti käyvän kehnosti.

Tuula valitsee

Veer Nariman kadulla oli mm kauppa, josta voi ostaa sarin tai huivin mukaan Intiasta, tai vaikka useammankin. Palvelu oli hyvää ja sarin kietominenkin opetettiin. Vieläkö Tuula mahtaa osata sen…

Bandran rautatieasemalle vievän kadun varressa oli lukuisia huonekaluliikkeitä. Vuohi miettii, mitä ostaisi.

Bandra on ensimmäisiä varsinaisia esikaupunkeja. Olimme huonosti lukeneet läksyjä ja niinpä kun taksilla pöllähdimme keskelle katuvilinää, emme osanneet oikein muuta tehdä kuin lähteä tarkistamaan rautatieaseman ja sieltä ajoimmekin kotiin junalla. Asemalle johtavan kadun toista laitaa reunustivat huonekaluliikkeet. Huonekalut olivat “erilaisia”, ei olisi yksikään tainnut löytää itseään suomalaiseen kotiin.

Ensi luokan vaunussa

Esikaupunkijunassa on kaksi luokkaa, 14 km matka maksaa toisessa luokassa 6 rupiaa, eli noin 9 senttiä, ensimmäisessä 52 rupiaa eli noin 75 senttiä. Ensimmäisen luokan ainoa ero hinnan lisäksi on pehmustetut muovipintaiset penkit ja hinnanerosta johtuen ehkä vähän väljemmät oltavat. Ruuhka-aikana reilun tuhannen henkilön junaan ahtautuu jopa 4700 ihmistä. Vuonna 2006 tämän linjan ensimmäisen luokan osastoihin sijoitetut 7 pommia räjähtivät 11 minuutin aikana, uhreja 209 ja lisäksi yli 700 haavoittunutta.

Bandran poliisiasema on kovin intialaisen näköinen, eikö totta

Lähtöpäivänä jouduimme luovuttamaan huoneemme klo 12 ja sari-shoppailun jälkeen suuntasimme uudelleen Bandraan, joka on hieman lähempänä lentoasemaa. Nyt meillä oli parempi käsitys, mitä Bandrasta voi löytyä. Shoppailu kuitenkin jäi kokonaan, sillä kuumassa ja kosteassa kävely repun kanssa vei energiat.

Liikkeillä täällä on jo enemmän länsimainen olemus.

Bollywood Mischief eli Bollywoodin kepponen liikkeen nimenä viittaa Mumabihin keskittyvään intialaiseen elokuvaan. Bandra on Bollywoodin tähtienkin asuttamaa seutua.

Miltei ainoat länsimaiset turistit saaren laivalaiturilla

Mantereelle ei tarvinnut kävellä, vaan voi matkustaa pikku junalla (10 rupiaa, 14 senttiä). Laivalippuun sisältyi opastus alueella ja heti laiturilla saimme seuraamme kaverin, joka ilmoitti olevansa oppaamme. Vähitellen ilmeni, että hän oli kylläkin yksityisyrittäjä. Ihan hyvä opas silti. Kuva on oppaan ottama.

Makaki-apina sähisi, kun tulimme liian lähelle sen reviiriä

Eväät oli syytä pitää visusti piilossa, sillä apinat olivat hyvin röyhkeitä ruoan ollessa kyseessä.

Kolmikasvoinen Sadashiva eli Ikuinen Shiva

Luolan veistoksista vaikuttavin oli 5 metrin korkuinen Shiva. Eteenpäin katsovat kasvot ovat mietiskelevän Shivan, vasemman puolen kasvot vihaisen, kostavan Shivan ja oikeanpuoleiset tämän monimuotoisen jumalan naisen kasvot. Luolassa oli kymmenkunta erilaista kivireliefiä Shivan eri olomuodoista. Mumbain jumala, elefanttipäinen Ganesha on Shivan ja Hareshan nuorempi poika.

Tuula ja oppaamme tanssivan Shivan edessä

Intialainen perhe poseeraa toisen luolan edessä

Kävimme kurkistamassa vain kahdessa luolatemppelissä. Tämän luolan edustalla sijaitsi suuri härkäpatsas, jonka portugalilaiset hävittivät. Portugalilaiset olivat aikamoisia talibaneja aikanaan, monet temppelien patsaista ovat pahasti rikkoutuneet portugalilaisten tarkka-ammuntamaaleina olemisesta.

Kotimatkalla

Pienempiä alkaa jo väsyttää ja he nukkuivatkin paluumatkan puisella kannella.

Junakin oli koristeltu

Perusjunassa on 12 yksikköä ja ensimmäisen luokan osastot ovat keskellä junaa. Osa osastoista on vain naisille, ja niinpä jouduimme viime hetkessä siirtymään toiseen osastoon. Se vaikutti paljon päivän tapahtumiin, sillä osastostamme puuttui asemakartta, joka naisten osastossa oli.

Juna kaarteessa, matkustaja, myös turisti, roikkuvat avoimessa oviaukossa

Luin myöhemmin, että rautateiden kuvaaminen on sallittua ainoastaan New Delhistä saatavalla erityisluvalla…

Kuten myöhemmin ilmeni, olimme oikeassa junassa, mutta kun väärän neuvon ansiosta jäimme pois väärällä asemalla, eikä seuraava juna mennyt kuin yhden asemaväli, luulimme harhautuneemme reitillä ja palasimme risteysasema Kalyaniin. Sen puutteelliset opasteet ja lukuisat laiturit olivat liikaa, tutustuimme hiukan kaupunkiin, kävimme syömässä ja palasimme Mumbaihin. Mumbaihin oli helppo matkustaa ja vähitellen opasteistakin alkoi löytyä logiikkaa.

Vilinää ja pyhiä lehmiä Kalyanin kadulla

Mumbaissa pyhiä lehmiä ei näkynyt. Myöskään skootteritaksit eivät saa liikkua Bandraa etelämpänä.

Mielenkiintoisen näköisiä hedelmiä tarjolla, mitenkähän niitä syödään?

Kalyan taisi muistuttaa enemmän ennakkoon mielessä olevaa kuvaa Intiasta.

Tauko

Ei mikään raikas puro

Joki virtasi aivan Kalyanin läpi.

Tämä ennen kaunis rakennus oli jo hajoamistilassa

Kalyan oli selvästi eri maailmaa kuin eteläinen Mumbai.

Tämä koti ei näyttänyt enää asutulta